UUTISKIRJE 2/2019
Terkkuja logstiikka-alalta
Logistiikka-ala uudistuu jatkuvasti, ja meidän kaikkien tulee pysyä muutoksissa mukana. Tällaisia kuumia perunoita ovat tällä hetkellä muun muassa Euroopassa vallitseva kuljettajapula sekä IMO2020, joista voit lukea lisää tästä artikkelista.

Euroopan kuljettajatilanne

Kuljettajapula on yksi puhutuimmista kuljetusalan haasteista tällä hetkellä. International Road Transport Union (IRU) on julkaissut laajan raportin Euroopan kuljettajatilanteesta. Raportin mukaan näkyvä kuljettajapula rahtiliikenteessä on tällä hetkellä 21 prosenttia. Tutkimus ennustaa kuljettajien tarpeen kasvua vuoden 2019 aikana, mikä tarkoittaisi kuljettajapulan kasvavan jopa 40 prosentin tasolle. Kuljettajapulan syyksi tutkimus nimeää muun muassa alan maineen, työolosuhteet sekä naisten puuttumisen alalta.

Ongelmaan pyritään etsimään erilaisia ratkaisuja. Työolosuhteiden parantamiseen ja kuljettajien kohteluun on jo kohdistettu toimenpiteitä. Naisten saamista alalle pyritään tukemaan verkoston avulla, joka muun muassa palkitsee naiskuljettajia sekä rekrytoinneissa ja kuljettajien pysyvyydessä kunnostautuneita yrityksiä.

IMO2020

International Energy Agency:n (IEA) tuoreen raportin mukaan suosituin vaihtoehto varustamoilla on täyttää IMO2020-säädöksen vaatimukset näyttäisi olevan siirtyminen käyttämään vähempirikkistä polttoainetta, MGO:ta (marine gasoil). MGO lisää näillä näkymin varustamojen operatiivisia kustannuksia. Vuonna 2018 suurempi rikkisen polttoaineen (HSFO:n) ja MGO:n hintaero oli keskimäärin 210 USA:n dollaria per tonni (keskiarvo Rotterdamin satamasta vuonna 2018).

MGO:hon siirtyminen tarkoittaa myös, että öljynjalostamojen tulee tuottaa tätä polttoainetyyppiä aiempaa enemmän. Arvioiden mukaan niiden tulee muuntaa 3 miljoonaa öljytynnyriä korkearikkistä polttoainetta vastaamaan IMO2020:n säännöksiä. Perspektiiviä lukuun antaa varmasti vuonna 2016 öljynjalostamojen tuottama polttoainemäärä kokonaisuudessaan, joka oli 7,2 miljoonaa tynnyriä.

Epävarmaa on, kykenevätkö jalostamot tuottamaan riittävän määrän MGO:ta vaaditussa aikataulussa, koska MGO:n tuottaminen vaaditussa laajuudessa vaatii jalostamoilta investointeja. Nämä investoinnit tulevat varmasti vaikuttamaan MGO:n hintaan. Ne varustamot, jotka ovat asentaneet puhdistamoja laivoihin, näyttäisivät hyötyvän hinnallisesti halvemmasta polttoaineesta halvempien operaatiokustannusten muodossa sen jälkeen kun puhdistamojen investointi on kuoletettu.

Logistiikka-ala uudistuu jatkuvasti, ja meidän kaikkien tulee pysyä muutoksissa mukana. Tällaisia kuumia perunoita ovat tällä hetkellä muun muassa Euroopassa vallitseva kuljettajapula sekä IMO2020, joista voit lukea lisää tästä artikkelista.
Euroopan kuljettajatilanne
Kuljettajapula on yksi puhutuimmista kuljetusalan haasteista tällä hetkellä. International Road Transport Union (IRU) on julkaissut laajan raportin Euroopan kuljettajatilanteesta. Raportin mukaan näkyvä kuljettajapula rahtiliikenteessä on tällä hetkellä 21 prosenttia. Tutkimus ennustaa kuljettajien tarpeen kasvua vuoden 2019 aikana, mikä tarkoittaisi kuljettajapulan kasvavan jopa 40 prosentin tasolle. Kuljettapulan syyksi tutkimus nimeää muun muassa alan maineen, työolosuhteet sekä naisten puuttumisen alalta.
Ongelmaan pyritään etsimään erilaisia ratkaisuja. Työolosuhteiden parantamiseen ja kuljettajien kohteluun on jo kohdistettu toimenpiteitä. Naisten saamista alalle pyritään tukemaan verkoston avulla, joka muun muassa palkitsee naiskuljettajia sekä rekrytoinneissa ja kuljettajien pysyvyydessä kunnostautuneita yrityksiä. IRU:n tutkimuksesta sekä tuloksista voit lukea lisää täältä. https://www.iru.org/resources/newsroom/fifth-driver-positions-unfilled-european-road-transport-sector
IMO2020
International Energy Agency:n (IEA) tuoreen raportin mukaan suosituin vaihtoehto varustamoilla on täyttää IMO2020-säädöksen vaatimukset näyttäisi olevan siirtyminen käyttämään vähempirikkistä polttoainetta, MGO:ta (marine gasoil). MGO lisää näillä näkymin varustamojen operatiivisia kustannuksia. Vuonna 2018 suurempi rikkisen polttoaineen (HSFO:n) ja MGO:n hintaero oli keskimäärin 210 USA:n dollaria per tonni (keskiarvo Rotterdamin satamasta vuonna 2018).
MGO:hon siirtyminen tarkoittaa myös, että öljynjalostamojen tulee tuottaa tätä polttoainetyyppiä aiempaa enemmän. Arvoiden mukaan niiden tulee muuntaa 3 miljoonaa öljytynnyriä korkearikkistä polttoainetta vastaamaan IMO2020:n säännöksiä. Perspektiiviä lukuun antaa varmasti vuonna 2016 öljynjalostamojen tuottama polttoainemäärä kokonaisuudessaan, joka oli 7,2 miljoonaa tynnyriä. Epävarmaa on, kykenevätkö jalostamot tuottamaan riittävän määrän MGO:ta vaaditussa aikataulussa, koska MGO:n tuottaminen vaaditussa laajuudessa vaatii jalostamoilta investointeja. Nämä investoinnit tulevat varmasti vaikuttamaan MGO:n hintaan. (https://www.ogj.com/articles/print/volume-116/issue-6b/regular-features/journally-speaking/imo-2020-the-next-big-thing.html)
Ne varustamot, jotka ovat asentaneet puhdistamoja laivoihin, näyttäisivät hyötyvän hinnallisesti halvemmasta polttoaineesta halvempien operaatiokustannusten muodossa sen jälkeen kun puhdistamojen investointi on kuoletettu.
Haluatko saada tarjouksen, tilata kuljetuksen tai tietää lisää palveluistamme? Soita 0201 611 611 tai lähetä meille viesti.
About Kuehne + Nagel:
With approximately 82,000 employees at 1,300 locations in more than 100 countries, the Kuehne + Nagel Group is one of the world's leading logistics companies. Its strong market position lies in the seafreight, airfreight, contract logistics and overland businesses, with a clear focus on providing IT-based lead logistics and supply chain management services.

© Copyright Kuehne + Nagel 2019. All rights reserved.