UUTISKIRJE 3/2018
Toimiva logistiikka onnistuneiden messujen lähtökohta
Elintarvikealan SIAL China -messut järjestettiin Shanghaissa Kiinassa 16. -18. toukokuuta. Aikaisempien vuosien tapaan Kuehne + Nagel kuljetti messuille Business Finland Oy:n Food from Finland -vientiohjelmaan osallistuvien yritysten tuotteet.
 
Johanna Heikkinen toimii Kiinan liiketoiminnan asiantuntijana ja toimitusjohtajana Fortune Falls -yrityksessä. Johanna kokosi yhteen messuja varten suomalaisia elintarvikealan yrityksiä Food from Finland -vientiohjelman alle, joiden tuotteet olivat messuilla esillä samalla osastolla.

Elintarvikkeet lentoteitse Shanghaihin

Messut järjestettiin toukokuussa, mutta osallistumisen suunnittelu aloitettiin jo helmikuussa. Suunnitteluun kuului yleiset messujärjestelyt sekä logististen vaatimusten ratkominen, jossa mukana oli Suomen Kuehne + Nagelilta Rolf Markkanen, Business Development Manager.

”Valitsimme optimaalisimmaksi kuljetusmuodoksi suoran lentorahtikuljetuksen Finnairilla Shanghaihin. Meillä on varattu allokaatiotilat lentokoneissa, joten pysyimme toimitusaikataulussa, vaikka lentorahdin kysyntä on voimakkaasti kasvanut Suomesta Kiinaan”, Rolf tarkentaa.

”Kiinan tuontitullausprosessi on aikaavievää, mutta Kuehne + Nagel Shanghain messuja hoitava osasto hoiti tullauksen, välivarastoinnin ja paikallistoimituksen messuosastolle asti näytteilleasettajan aikataulun mukaan”, Rolf jatkaa.
Messujen onnistumisen kannalta erityisen tärkeää on logistiikan onnistuminen ja että tuotteet ovat hyvässä kunnossa messuja varten.

”Se helpotti toimintaamme merkittävästi, kun yksi partneri toimi messujen logistiikkahuolitsijana sekä oli paikalla messujen ajan”, Johanna toteaa. ”Tämä oli paras ja tehokkain vaihtoehto kaikille!”

Uudet ruokatrendit Aasiassa

Johannan asiantuntijuus paistoi hänen olemuksestaan. ”Pohjoismaisen ruuan kiinnostus alkaa pikkuhiljaa näkymään myös Aasiassa. Tällä hetkellä Manner-Kiinassa seurataan Etelä-Korean trendejä ja se näkyy myös kuluttajakäyttäytymisessä.”
Tanska on toiminut Pohjoismaista näkyvimmin Kiinassa ja heidän vientituotteisiin kuuluvat muun muassa maito- ja lihatuotteet. Ruotsalaisia Arlan maitoja voi taas nähdä kiinalaisissa ruokakaupoissa.

”Nordics, kuten paikalliset Pohjoismaita kutsuvat, ovat hyvässä maineessa Kiinassa. Aasiassa aletaan ymmärtää, että Pohjoismaat on aika erityinen alue”, Johanna kertoo ilahtuneena.

Kiinassa vallitsevia ruokatrendejä nuorten keskuudessa ovat muun muassa sipsit, keksit, suklaapähkinät ja muut pikkusyötävät, kun taas varttuneempi väki suosii puhtaita ja terveellisiä elintarvikkeita. Suomalaisista tuotteista SIAL China -messuilla esiteltiin vähän terveellisempiä snack-vaihtoehtoja, kuten ruislastuja ja kauravälipaloja.

Muista kulttuurierot, kun teet liiketoimintaa Kiinassa!

Kiinassa liiketoimintakulttuuri on aivan erilaista kuin Suomessa. Esimerkiksi sopimusta tehdessä kiinalaiset kokevat sopimuksen enemminkin aiesopimukseksi kuin sitovaksi velvoitteeksi. Kannattaa siis etsiä maahantuoja, joka ymmärtää tuotteesi. ”Neuvotteluja helpottaa, kun molemmat osapuolet tietävät toistensa tavoitteet. Paras tapa kommunikoida kiinalaisten kanssa on kasvokkain tai pikaviestimellä”, Johanna summaa. ”Kiinassa kaikki on mahdollista, niin hyvässä kuin pahassa – ja se on ihan parasta!”
 

    
Kuehne + Nagel Expo & Event Logistics
  • 40 vuoden maailmanlaajuinen kokemus näyttely- ja tapahtumapalveluista
  • toimintaa 21 maassa 7200 ihmisen voimin

Haluatko saada tarjouksen, tilata kuljetuksen tai tietää lisää palveluistamme? Soita 0201 611 611 tai lähetä meille viesti.
About Kuehne + Nagel:
With approximately 76,000 employees at 1,300 locations in more than 100 countries, the Kuehne + Nagel Group is one of the world's leading logistics companies. Its strong market position lies in the seafreight, airfreight, contract logistics and overland businesses, with a clear focus on providing IT-based lead logistics and supply chain management services.

© Copyright Kuehne + Nagel 2018. All rights reserved.